Urheilukoirahieronta


Olipa seuraava seikkailu sitten metsäpolulla, kisaradalla tai olohuoneen pehmeimmällä paikalla - pidetään wuffe vetreänä!

Koirasi ei tarvitse olla huippu-urheilija tai edes kylän aktiivisin lenkkeilijä, jotta se voisi hyötyä hieronnasta. Hieronta ei ole vain sitä varten, kun koirassa on jotain vialla – se on pieni teko koiran hyvinvoinnin ja vetreän menon tueksi.

Vetreä Wuffe tarjoaa koirahierontaa kotikäynteinä Porvoon alueella ja erikseen sovittaessa muuallakin Etelä-Suomessa. Päivätyöni puolesta liikun paljon pitkin Etelä-Suomea, joten ole rohkeasti yhteydessä, vaikka asuisit hieman kauempanakin Porvoosta. Katsotaan yhdessä, onnistuisiko kotikäynti myös sinun koirallesi.

Ensimmäisellä hierontakäynnillä tutustumme koirasi kanssa rauhassa. Käymme yhdessä läpi koiran terveystilanteen, millaista arkea elätte ja millaisia mahdollisia liikkumisen haasteita olet havainnut. Tämän jälkeen käyn koiran läpi ja suunnittelen hoidon sen yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Hieronta kestää noin tunnin. Siinä ajassa koiran ehtii yleensä hieroa kokonaan, ellei jokin tietty alue kaipaa erityistä huomiota. Tärkeintä on, että koira saa juuri sellaista huoltoa kuin sen keho sillä hetkellä tarvitsee.


MILLOIN KOIRAA HIEROTAAN?

Koirahieronta on parhaimmillaan osana ennaltaehkäisevää ja toimintakykyä ylläpitävää kehonhuoltoa. Hieronta ei korvaa eläinlääkärin tekemää diagnostiikkaa tai lääkinnällistä hoitoa, mutta se voi olla hyvä tuki koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. 

Koiran rakenne sekä se, mitä ja miten paljon koira arjessaan tekee, vaikuttavat sen kehon kuormitukseen. Jokainen koira on yksilö, joten myös kehonhuollon tarpeet vaihtelevat. Siksi koiran tilanne ja tarpeet on tärkeää huomioida jokaisella hierontakerralla. 

Muutokset koiran liikkumisessa, käyttäytymisessä tai palautumisessa voivat joskus kertoa lihaskireyksistä, kivusta tai lisääntyneestä kehon kuormituksesta. Koirasi voi hyötyä hieronnasta esimerkiksi silloin, jos huomaat:

  • venyttelyn lisääntyneen tai vähentyneen
  • haluttomuutta liikkua tai tavallista hitaampaa menoa lenkeillä
  • hyppyjen empimistä tai niistä kieltäytymistä
  • jonkin liikkeen välttelyä
  • jonkin kehon alueen toistuvaa nuolemista tai kirputtamista
  • selän köyristymistä
  • muutoksia raajojen liikkeessä
  • peitsaamista
  • kosketukseen liittyvää lihasväristystä tai muuta poikkeavaa reaktiota  

Kaikki kehonhuollon tarpeet eivät kuitenkaan näy ulospäin. Säännöllinen kehonhuolto ja koiran liikkumisen seuraaminen voivat auttaa huomaamaan muutoksia toimintakyvyssä varhaisessa vaiheessa. Hieronta voi myös olla koiralle ihana hetki ottaa vain rennosti ja nauttia 🐾

Urheilukoira

Koiran kanssa harrastaminen on mahtavaa – lajeja löytyy joka lähtöön ja kaiken tasoisille tekijöille. Kun koira tekee itselleen mieluisaa lajia täysillä, joutuu myös sen keho koville.

Säännöllinen kehonhuolto tukee koiran palautumista ja auttaa ylläpitämään liikkuvuutta ja kehon toimivuutta harrastusten rinnalla. Kun lihakset toimivat tasapainoisesti, koiran on mahdollista käyttää kehoaan tehokkaasti ja hallitusti.

Lajikohtaiset kuormitustekijät voivat vaihdella paljon. Kuormitusta voivat lisätä esimerkiksi liikkeiden toispuoleisuus, alusta tai lajiin liittyvät kontaktit ja iskut.

Esimerkiksi seuraamisessa koira työskentelee usein pää tiettyyn suuntaan kääntyneenä, agilityssa alusta voi olla liukas tai metsässä epätasainen ja suojelussa koiraan voi kohdistua voimakkaita kontakteja esimerkiksi hihaan hypätessä. Myös huonosti onnistunut alastulo tai törmäys voi hetkellisesti kuormittaa kehoa tavallista enemmän.

Omaa lajia onkin hyvä tarkastella myös kehon kuormituksen näkökulmasta. Yhdessä omistajan ja hierojan kanssa voidaan pohtia, millaista kuormitusta koiran arkeen ja harrastamiseen liittyy ja miten sen kehonhuoltoa voidaan tukea.